
Ensi-ilta 4.5. klo 19
vPeepbox eli tirkistyskaappi = ensimmäistä kertaa 1400-luvulla käytetty taiteenkatsomismuoto, jossa laatikkoon rakennettua kolmiulotteista visuaalista teosta katsottin kahden reiän läpi. Laatikon sisään oli usein sisustettu esimerkiksi huone. Termiä käytetään myös ensimmäisistä elävän kuvan katsomiskokemuksista 1800-luvun lopulla. Laatikot olivat etenkin yläluokan tapa perehtyä 12. sekunnin ‘videopätkiä’ katsoen uuteen teknologiaan. Laatikossa näytettiin usein vieraiden maiden kuvamateriaalia, minkä myötä peepboxit myös valistivat ihmisiä, jotka eivät itse matkustaneet ulkomaille. Laatikossa oleva taiteellinen sisältö on nimeltään peepshow.
Peepshow = näytäntö, joka koostuu kuvista, esineistä ja/tai ihmisistä, joita katsotaan reiän tai suurennuslasin läpi. Nykyään sen sisältö viittaa ensisijaisesti seksuaaliseen tai pornografiseen kuvastoon.
Ohjaus ja käsikirjoitus: Aino Johansson ja Minne Mäki
Pukusuunnittelu: Salla Oinas
Lavastus: Julia Heikkilä ja Viena Auvinen
Rekvisiitta: Li Krook
Valosuunnittelu: Jussi Järvilehto
Äänisuunnittelu: Matias Heinonen
Tuotanto: Riikka Koskinen
Näyttämöllä: Iida-Sofia Luusua, Inka Maijala, Sara-Maria Pirhonen ja Milka Rasimus
Ensi-ilta: pe 4.5. klo 19
Muut esitykset: la 5.5. klo 15, to 10.5. klo 15 (helatorstai), pe 11.5. klo 19, la 12.5. klo 15 ja 19, pe 18.5. klo 19, la 19.5. klo 19