Kategoria: 2013

  • Kyyhky ja Unikko eli raudan keskellä on vain erämaa, pikku Darja

    KYYHKY JA UNIKKO eli raudan keskellä on vain erämaa, pikku Darja Koneiden tahti on yhä kovempi. Ihminen ei kestä kiihtyvää vauhtia. Moni on jo pudonnut kyydistä. Pieti on yksi heistä.Pieti palaa kovatahtisesta kaupungista kotiseudulleen, unohdetulle maailman laidalle, kuolleiden lehtien menneeseen maailmaan. Pietin tielle sattuu nuori Darja, jonka laulut ovat vielä kauniita. Mutta maailman laidallakin luonto…

  • Etsikkoaika

    ETSIKKOAIKA Pimeän ja valon rajamailla kulkeva satiiri tulevaisuuden kaupungista ja siellä koneiden keskellä sinnittelevästä ihmisestä. Kului aikaa: ensin vuosia, sitten vuosikymmeniä ja lopulta vuosisatoja. Tehdas kasvoi kasvamistaan ja sen koneet kehittyivät kehittymistään, kunnes eräänä päivänä Tehdas oli niin suuri ja sen koneet niin kehittyneitä, ettei ihmistä enää tarvittu samaan tapaan kuin ennen. Ihmisen osa muuttui…

  • Kylä – musta farssi

    Kumpulan metsäteatteri esittää:KYLÄ — MUSTA FARSSI Tattarin kylä, kahden suvun asuttama idyllinen kunta – ehkä jopa Suomen kaunein – herää tarmoa puhkuen joka aamu. Heinäkuussa 2013 Jormanaisten ja Tattaripursien arjen rutiinit sekoittaa internetasentaja Erno, joka wlan-modeemeineen juuttuu kiinni kylän Pyhään puuhun ja juuri ennen vuoden kohokohtaa, kesäjuhlia. Pikku hiljaa tämä viaton nuori mies, väärässä paikassa…

  • Potilaan laki

    POTILAAN LAKIYksi muoto lapsiväkivallastaPotilaan ihmisarvoa, vakaumusta ja yksityisyyttä on kunnioitettava. Hoidon on tapahduttava yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Lähiomaisia tai muita läheisiä on kuultava jos potilas ei kykene päättämään hoidostaan. Mitä jos alaikäisen potilaan huoltaja teeskentelee lapsensa sairastavan saadakseen huomiota itselleen? Kuinka potilaan ihmisarvoa kunnioitetaan kun se on jo viety? Potilaan laki — Yksi muoto lapsiväkivallasta on…

  • Ida: Omakuvaleikki

    IDA: OMAKUVALEIKKIIda: Omakuvaleikki on näytelmäsovitus amerikkalaisen Gertrude Steinin 1941 julkaistun romaanin pohjalta. Näytelmä kertoo Idasta, tytöstä, joka etsii minuuttaan ottamalla vastaan kaiken, jonka kohtaa. Lähtökohta näytelmälle on yrittää hahmottaa erään Ida-nimisen tytön omakuvaa pirstaleisessa maailmassa, jossa ei ole olemassa yksiselitteistä tapaa olla ihminen. Mikä lopulta on ihmisessä pohjimmaista; ja jos itseys on kadonnut, kuinka sen…